tiistaina, huhtikuuta 27, 2010

Kesä tulee - mitä me tarvitaan?



Mian taannoisesta t-paita katselmuksesta inspiroituneena kävin poikien vaatekaappien kimppuun pyykkien viikkauksen yhteydessä. Olikohan meillä tarpeeksi..

No ensin säikähdin, että olenko hamstrannut liikaa kun osa viime kesältä mahtuu vielä hyvin esikoiselle, mutta eipä näitä nyt loppujenlopuksi kovin montaa ollut - 23kpl nopsaan vilkaisten. Varmaan oikein soppeli määrä. Suurin osa ruotsalaisketjujen tarjontaa, joitain pohjoismaisia muitakin yksilöitä kuten idaT, Plastisock, Småfolk..muutama Meandi jne. Kuten tiedätte - uusretro iskee muhun vieläkin, pojatkin tykkää kun on väriä ja iloisuutta vaatteissa. Ehtiihän nuo isompana sitten virallisemmin pukeutua - kauluspaitarepertuaaristakaan ei kyllä ole pulaa kun siistimpää vaatetta tarvii.



Teepparikasa siis yläkuvassa vasemmalla. Edellisistä kesistä viisastuneena hihattomia ei montaa ole, eipä niitä tule pidettyä kovin paljoa - silloin kun esikoinen oli vauva ja asuimme kerrostalossa niin siellä kesällä poju oli sisällä joko pelkällä vaipalla tai hihattoman kanssa..ihan hirveen kuuma asunto oli. Ulos kun mennään niin suojataan auringolta kyllä vaattein ja rasvoin, eikä meillä sisällä ole yleensä liian kuuma nykyisessä kodissa. Tuon Bamse-paidan ostin viime kesälle, mutta ei kertaakaan ollut sekään päällä..eikä tainnut noista muutkaan olla, mahtuvat vielä tämänkin kesän - jos tarvii. Shortseja riittävästi myös. Lakkilaatikon pengoin ja yllätyin, kolme kalastajahattua ja yksi lippis - jokunen lakki on hommattava ja sitten pari semmoista ohuenohutta pipoa


- - -


Kuopuksen t-paidat on suurinosa isoveljen vanhoja..muutamia olen ostanut ihan häntä varten uutena. Sama juttu hihattomien suhteen - tässä on riittävä määrä! Shortseja on varmaan liikaakin..lakkeja on ostettava kuopuksellekin muutama lisää varmaan, kesäpipoja on kyllä tälle pojalle tarpeeksi




Mia postauksessaan kysyi myös, että mitä t-paita saa maksaa.

Mielestäni max 15e. Suurin osa poikien t-paidoista on siis KappAhl-Lindex-kamaa, joitain käytettyinäkin saatuja. En muista koskaan maksaneeni t-paidasta yli 15e:a. Nuo "kalliit" paidat olen ostanut alennuksista, kuten Snoffs, Me&I, Småfolk jne.. Siis mulle kalliit. ;) Mutta siis hyödyntäen alennusmyynnit ja ota 3 maksa 2 alennukset niin hyvin pienillä summilla saa kivoja vaatteita.


- - -


Jotain siis vielä tarvitaan..mitä kaikkea kesällä pitää olla?

  • kengät : Uskoisin, että kummallekin on jo tarpeeksi näitäkin..pitääpä tarkistaa joku päivä
  • t-paidat : Löytyy mukavat pinot molemmille, mökkirompetta myös
  • shortsit ja hihattomat : On tarpeeksi
  • takit ja hupparit : Esitelty TÄÄLLÄ kevätvaatteiden kera
  • pitkiä housuja : Molemmille ostettava perus gollegeja muutamat lisää
  • pitkähihaisia : Tarpeeksi on
  • uikkarit : Pitää ostaa molemmille
  • alusvaatteet ja sukat : Sukkia on korilliset molemmilla..paitsi jos ne käpälät kasvaa TAAS. Boxereita ostettava kuopukselle iiiiiiiiso pino
  • lakit : No niitä ehkä lisää, pärjäähän noillakin. Se ohuempi pipa esikoiselle ostetaan
  • juhlaan : Löytyy löytyy, kelin mukaan joko pitkähihaista tai lyhythihaista, housuja myös ja kenkiä
...puuttuuko jotain listasta!? Ei varmaankaan.

Onhan siihen kesään vielä aikaa, hoidetaan tää kevät nyt ensin pois alta!



Joko muilla on kovasti kesäisiä hankintoja jo tehty?





9 kommenttia:

Joana kirjoitti...

Mielenkiintoinen lista! Minä olen 11-vuotiaan pojan kanssa koko talven kehitellyt vastaavaa listaa ja se on NIUKKA, mutta kaikki vaatteet mieleisiä ja laadukkaita. Vain se mitä TARVITAAN. Ihana ajatusleikki ainakin!

Ouna kirjoitti...

Minä täällä vielä tätä kevättä mietin... että collegehousuja ja pitkähihaisia ohuita trikoita tarvittaisiin, kun kaikki tuntuu jäävän pieneksi, kun ottavat juuri nyt jotain kasvuspurtteja pituuskasvuun.

Kesää olen sen verran miettinyt, että kuopukselle olen ostanut kaksi teepparia sekä viime kesän alesta jotain ja neidille olen ostanut nyt neljä hello kitty teepparia sekä jotain muitakin kivoja mitä milloinkin olen nähnyt.

Pahoin pelkään että kesästä tulee kylmä kuten on ennustettu, eikä noille tule olemaan käyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki on niin suhteellista, kun mun mielestä 23 t-paitaa + hihattomat ja lyhythihaiset kauluspaidat on paljon :D. Meillä yhteismäärä on noin kymmenen, hihattomia 1, lyhythihaisia kauluspaitoja 2 ja loput teeppareita. Parikymppiä on hintaraja, kaksviis kipuraja.

Pieni Lintu kirjoitti...

Kesällä tuntuu, että pitää paitoja olla enemmänkin kun joskus on pois kotoa pitkäänkin ja ei joka päivä pyykkiä voi pestä jos on reissussa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Blogiasi luen säännöllisesti (=päivittäin) mutta nyt eka kertaa kommentoin. Kiitos kivasta blogista,ja mukavista postauksista. Sinulta saan hyviä vinkkejä,vaikkakin vaatetettavanani onkin 2 tyttöä :) Olen jo kyllästynyt vaaleanpunaiseen hömppään, joten reippaat ja värikkäät unisex uusretro vaatteet meilläkin käytössä. Mielestäni Lindex,h&M ja Kappahl ovat hinta-laatu suhteeltaan hyviä. Mukavaa kevään jatkoa ja jatkathan samaan malliin :)
T: 2 pienen tytön äiti

Sari. kirjoitti...

Oi! Sinä olet aina niin ajoissa kaikkien näiden juttujen kanssa - siis hyvällä tavalla :)

Meillä on kesä ihan retuperällä - tajusin tänään ettei minulla oli kuin kaksi t-paitaa johon mahdun mahani kanssa - toinen niistä on multi-XL-kokoinen keltainen kauhtana ja toinen on musta. Voi hyvänen aika! Tartteis varmaan tehdä jotain? ;) Lapselle on ostettu kaksi kesämekkoa ja miehelle yhdet housut. Jotenkin hormonit tuntuu nyt jarruttavan minua, ihan kuin meinaisin synnytyksen jälkeen vain linnoittautua kotiin ;)

Otan tästä annoksen inspiraatiota itseeni, huomenna on aikaa perehtyä nettikauppatarjontaan :)

Ihanaa iltaa sinne!

Helmi kirjoitti...

Hyvät määrät on molemmille.:)

Meillä on pojalle alta 10 t-paitaa kesäksi. Lisää pitäisi löytää juurikin sen vuoksi, että reissussa niitä tarvitaan paljon.:) Kaikki viime kesäiset shortsit menee vielä ja parit uudetkin olen ostanut, joten niitä on ehkä liikaakin jo.

Meillä ei käytetä kesällä juuri ollenkaan velour yms. housuja vaan ulkona käytetään farkkuja yms.

Samasta aiheesta on pitänyt itsekin postata, ehkäpä tällä viikolla ehtiskin kuvata vaatteita, kun lapset on kipeitä eikä päästä ulos.

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos kivoista viesteistänne ja mukavaa iltaa kaikille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin tuntuu, että kesällä menee enemmän vaatetta - koska ovat paljon ulkona (ja vähän väliä paidat märkänä/ hiekassa/ jätskissä...). Ja lomalla ollaan enemmän ihmisten ilmoilla ja otetaan paljon kuvia, joten olisi kiva löytää jotain puhdasta päälle... Onneksi kesävaatteet ovat halvempia kuin talvikauden!

Teeppareita/hihattomia meillä on nyt jotain 10 per lapsi, kävin tarkistamassa... Se on ehkä aika vähän. Juuri ja juuri piisaa viikon reissun. Shortseja/hameita saman verran. Meillä muuten farkkucaprit olivat aivan ykköshuudossa viime kesänä! Sopivat Suomen kesään...