sunnuntaina, toukokuuta 23, 2010

Sata asiaa ja kolme kuvaa




  1. Olen tylsistynyt
  2. Yläkerrassa odottaisi iso kasa pyykkiä viikattavaksi
  3. Lapset katsovat Pingua
  4. Söin juuri
  5. Tuunausprojekteja odottaa inspiraatiotani
  6. Hiukseni vaatisivat uutta väriä pintaan
  7. Olen melko tummahiuksinen, mutta värjäilen miltei mustaksi
  8. Lapsena olin luonnostaan blondi
  9. Minulla on siniset silmät
  10. Olen vain vähän yli 160cm pituinen ja normaalipainoinen
  11. Minulla on kaksi lasta
  12. Sain esikoiseni 23-vuotiaana
  13. Olen aina asunut kaupungissa, pienessä ja vähän isommassa
  14. Olen muuttanut neljä kertaa elämäni aikana
  15. Inhoan sotkua, se saa minut hermostuneeksi
  16. Imuroin päivittäin, joskus useammin
  17. En tykkää silittämisestä
  18. Vaatekaapit meillä on tip top
  19. Pyyhekaappi meillä pitää sulkea nopeasti ennen kuin mytätyt pyyhkeet valahtavat lattialle
  20. Kippokaappi keittiössä on aina myös sotkussa
  21. Olen laiska kokki
  22. Meillä syödään liian usein roskaruokaa
  23. Emme oikeastaan kukaan juo mehua tai limsaa
  24. Yritän muistaa juoda maitoa päivittäin
  25. Lapset juo maitoa ja vettä
  26. Kumpikin lapsista on maistanut kerran tai kaksi mehua, mutta eivät ole tykänneet
  27. Rakastan karkkia
  28. Irtokarkit ovat parhaita
  29. Irtokarkeista parhaita ovat mustat
  30. Suklaista parasta on pätkis
  31. ja Fazerin sininen
  32. Syön .miltei joka aamu aamupalaksi maustamatonta jugurttia ruokalusikallisen myslin kera
  33. En ymmärrä niitä, jotka eivät syö mitään aamuisin
  34. En ymmärrä niitäkään, jotka syövät aamuisin ihan ähkypaljon
  35. Vielä vähemmän ymmärrän englantilaista makkara-aamiaista
  36. En tykkää hillosta
  37. En voi sietää rahkaa tai siitä tehtyjä tuotteita
  38. En pidä puolukoista
  39. En suostu syömään kaalilaatikkoa
  40. enkä maksalaatikkoa
  41. enkä janssoninkiusausta
  42. enkä mitään verituotteita
  43. Pienenä inhosin puuroa
  44. Koulussa puuropäivänä itketti
  45. Puuroa oli pakko syödä ja joka lusikallinen tuli ylös ja piti nielaista väkisin uudelleen ja uudelleen
  46. Aikuisena olen oppinut tykkäämään puurosta
  47. Vispipuuroa en kuitenkaan syö
  48. Pidän valokuvaamisesta
  49. En kuitenkaan ole siinä kovin hyvä
  50. En jaksa opetella käyttämään kamerastamme manuaalisia asetuksia
  51. En osaa ajaa kuin automaattivaihteista autoa
  52. Autokoulun jälkeen olen kerran ajanut manuaalisilla vaihteilla varustettua autoa
  53. Tuo kerta oli autokoulun kakkosvaiheessa
  54. Omalla autolla olen hyvä kuski
  55. Ainakin luulen niin
  56. Autossa kuunnellaan aina musaa
  57. Kun lapset eivät ole kyydissä laitan subbarin päälle
  58. En siedä tusinamusiikkia
  59. En kuuntele siitä syystä radiota
  60. Olen musiikkisnobi
  61. En pidä takapuolenheilutusräpistä
  62. enkä tusinapopista
  63. enkä iskelmästä
  64. enkä tangosta
  65. enkä ikivihreistä
  66. Kuuntelen mieluiten ns. aikuisrokkia
  67. sekä heviä
  68. en kuitenkaan murinadeathsynkkyysörinämusiikkia
  69. Sukkahousuhevi, powermetal kelpaa mulle
  70. Musiikkimakuni on viimeisen parin vuoden aikana progentunut aika paljon
  71. En osaa laulaa
  72. Pidän laulamisesta
  73. En kuitenkaan koskaan laula julkisesti
  74. ..ainakaan kovaan ääneen
  75. Lapseni eivät halua kuunnella laulamistani
  76. En ole yhtään urheilullinen
  77. Seuraan tv:stä kuitenkin jääkiekkoa
  78. En siedä formuloita
  79. Kaikkista tylsintä katsottavaa kuitenkin on jalkapallo
  80. En ole koskaan lentänyt
  81. Lentokone taatusti tipahtaisi heti kun olen kyydissä
  82. Olen suomenkielinen
  83. Kävin "amiksen" ruotsinkielisessä koulussa
  84. Olen myös ylioppilas
  85. Lukion kävin maalla
  86. Olin 15-vuotias kun tapasin mieheni
  87. Hän on minua 3 vuotta vanhempi
  88. Mieheni on paras kaverini
  89. Meillä on molemmilla ihan omanlaatuinen huumorintaju
  90. Osaan kuitenkin olla ihmisten ilmoilla ihan fiksusti ja esittää normaalia
  91. Olen aika puhelias ja tutustun ihmisiin rohkeasti
  92. Olen aika rento äiti, mutta sääntöjä on
  93. En sitten millään tahtoisi laittaa lapsia päivähoitoon
  94. Kituutamme siksi vuokra-asunnossa
  95. Kotiäitiys sopii minulle
  96. Nukumme poikien kanssa aamuisin noin klo 10een asti
  97. Rakastan käsitöitä ja askartelua
  98. Tämä on perinnöllistä
  99. Molemmat poikani ovat ikäisiksiin aika hyviä piirtämään ja askartelemaan
  100. Olen hätäinen ja tahdon aina olla selvillä tulevien päivien ja mieluiten myös viikkojen suunnitelmista

...tätähän olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka!



Sadan asian lista on kiertänyt monissa blogeissa.

Siinä oli minun 100.





10 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Kiva lukea! Nyt sun täytyy osallistua siihen TOP3 musabiisi-haasteeseen, koska haluan tietää, mitä se suosikkimusiikkisi on. Inhokkimusa on meillä ainakin samaa laatua :)

Ouna kirjoitti...

Olipa hyvä 100 sinusta :). Mielenkiintoista, ettet ole autokoulun jälkeen ajanut kuin kerran manuaalivaihteista autoa. Voin tunnustaa, että minulla ei ole ajokorttia ollenkaan. En uskalla ajaa sitä. Ajaisin ihan varmasti kolarin ensimmäisellä ajotunnilla ja motarilta ulos. Pelkään nimittäin kovaa vauhtia. En osaa kuvitella itseäni ollenkaan auton ratissa, niin omituinen olen.

Löysin meistä yhtäläisyyksiäkin, sillä minäkään en ole yhtään urheilullinen, enää. Lapsena harrastin telinevoimistelua hyvinkin intohimoisesti, nautin siitä. Kun jouduin lopettamaan sen, en ole sen jälkeen innostunut mistään urheilusta, enkä harrasta mitään liikunnallista.
Lasten perässä hiippailu on ainoa, sekä hoitokoirien lenkitys, pian oman pennun lenkitys :).

Minäkään en osaa laulaa, enkä katso urheilua, en edes jääkiekkoa, jota kuitenkin parhaillaankin kuulen ihan väkisin telkkarin pauhatessa, mies kun katsoo kaiken urheilun telkkarista.

Kotiäitiys taas ei sovi minulle ollenkaan, siksi haluaisinkin kysyä, miksi et tahdo laittaa lapsia hoitoon? Toki kituutin itsekin kotihoidontuella siihen saakka esikoisen ja kuopusten kanssa kun täyttivät 3 vuotta ja tuki loppui, mutta huomasin olevani kovin helpottunut kun aika kotona päättyi ja palasin aikuisten pariin :).

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Hipsu

Pieni Lintu kirjoitti...

Tiina: Täytyy panna pohdintaan. :)

Hipsu: Jaa-a..no ensinnäkin itsekkäistä syistä, nautin tästä lepposasta elämästä, myöhään nukkumisesta, kiireettömästä aikataulusta, aamuista kun ei ole kiire mihinkään. Ja mä haluan mahdollisimman pitkälti vaikuttaa siihen kuinka lapset kasvatetaan ja hoidetaan. Mua ahdistaisi ihan hirvittävästi, että lapset karkais jostain päiväkodista tai että siellä olis joku hullu hoitaja joka tekis pahaa lapsille ja muita vastaavia pelkoja. ;) Ihan kauhulla odotan ja lykkään mielestäni ajatusta että kuopus täyttää 3v ja täytyy laskea pennoset miten pärjätään. Mieluiten sitten haluisin semmoisen työn että voitaisiin jotenkin sumplia kotonahoito kuitenkin. :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Tiina heeeei, mikä haaste, missä?

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Näitä 100:n listoja on mukava lukea ja vähän aikaa on tuntevinaan toisen paremmin. Niin kauan kuin muistaa. Eli ei siis kovin kauaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

Katja kirjoitti...

Tätä oli mukava lukea. Minäkin ajelisin mieluiten automaattivaihteisella autolla, mutta manuaaliin on nyt tyytyminen.

Saara kirjoitti...

Blogissani olisi sinulle jotain! :)

PaaPii kirjoitti...

Kiva lista! Voisin kirjoittaa samoin mistä musiikista en tykkää :D

Mia kirjoitti...

heh, nuo ruokajutut on ihan kuin minun suusta. ;)
Samoin moni sama juttu sieltä löytyi, sellaisia mitä ei edes omaan listaa tullut kirjoitettua.

-ninnuli kirjoitti...

Olipas kiva lista :)