tiistaina, lokakuuta 05, 2021

Ruskan värit | MAKROTEX

 Fall foliage colors | MAKROTEX


Kiitos kaikille kommenteista edellisen viikon postaukseen. On mukavaa huomata kuinka kaivataan jos blogissa onkin yllättäen hiljaista! Meillä tosiaan toinen pupuista sairastui yllättäen, olin siitä kovin stressaantunut ja muutenkin töissä kiirettä. Siksi jäi se yksi viikko välistä enkä ehtinyt siitä ilmoitellakaan kovin hyvin


Pupun vointi näytti jo lupaavalta, sai kipulääkityksen ja sen voimalla eli vielä viikon kunnes hän menehtyi. Voi pientä! Vähän jäi kaihertamaan kun ei päästy asiantuntevammalle eläinlääkärille ja nuoren oloinen eläinlääkäri ei oikein tiennyt mikä kanilla oli. Sille siis ilmestyi yllättäen nopeasti iso paiseen oloinen turvotus kaulaan ja vatsaan. Pupu vaikutti melko pirteältä ja sydän- ja hengitysäänet olivat normaalit. Oma vaisto sanoi kyllä, että pieni olisi pitänyt päästää tuskistaan - kyllä minä sen vaistosin ettei kaikki ollut hyvin. Eräänä aamuna pieni sitten löytyi kuolleena. Toivottavasti lääkitys lievitti edes oireita - mikä sitten olikaan kyseessä! Ainakaan pienen ei enää tarvitse kärsiä!


Mun rakas hemmotteli minua kaiken stressin keskellä ihanalla kukkakimpulla, josta löytyy upeita ruskan värejä!!! Kiitos!


Teema: RUSKAN VÄRIT

Ensi viikolla: LOKAKUU


Theme: FALL FOLIAGE COLORS

Next week: OCTOBER







Voit osallistua joko makrokuvilla tai ihan tavallisilla teemaan liittyvillä kuvilla tai molemmilla, käytäthän vain itse ottamiasi (tai luvan kanssa läheisen ottamia) kuvia. Poistan linkit, joilla ei ole mitään tekemistä ajankohtaisen teeman kanssa! Vanhojen teemaan sopivien kuvien käyttäminen ei ole kiellettyä, vaikka ensisijainen tarkoitus onkin inspiroitua kuvaamaan teemaan liittyen uusia kuvia! Teemoja saa myös ehdottaa minulle. Voit myös kertoa postauksessasi tarkemmin mikä kamera ja mahdollisesti myös mitkä asetukset sinulla on ollut käytössä

Linkitäthän suoraan blogipostaukseesi, ei blogisi pääsivulle. Muista vierailla muidenkin osallistujen blogeissa ja jättää kommentti käynnistäsi. Me kaikkihan rakastamme lukea kommentteja! Jos haluat olisi kiva jos linkität blogipostauksestasi tänne takaisin, kiitos



 Notice that we have a theme for each week! I'll delete the links that have nothing to do with current theme! You can share regular photos for theme too if you don't want to take macro photos.Use your own pictures! Please make sure to link to your post - not the main page your blog and link back to my blog if you want to. Visit other's blogs and leave comments. We all love to read comments!



Pieni Lintu - MakroTex challenge






 








You are invited to the Inlinkz link party!

Click here to enter

22 kommenttia:

  1. Thanks for the post :) Beautiful pics.

    VastaaPoista
  2. Nyt pupulla ei ole enää kipuja. Otan osaa.
    Kaunis kimppu. Rakkaasi on huomaavainen <3

    VastaaPoista
  3. siinähän ne ovat kauniit ruskan värit, kaunis kimppu todellakin.

    VastaaPoista
  4. Voi teidän pupuanne, osanottoni.

    VastaaPoista
  5. This la cheerful fun one - love the colors in your captures:_ Emille

    VastaaPoista
  6. Syksyn värit ovat niin täyteläiset. Ihana kimppu!

    VastaaPoista
  7. Ihanan värikäs syyskimppu.
    Osanotto pikku pupun vuoksi 💞

    VastaaPoista